maanantai 8. helmikuuta 2010

Helsinki-viikonloppu

Viime viikonlopun vietin vanhassa (ja henkisessä) kotikaupungissani Helsingissä. Oli ihanaa tehdä asioita, joita on aina tehnyt ja vielä ihmisten kanssa, jotka ovat kuuluneet elämään pitkään. Ohjelmassa oli ruokaisaa illanviettoa ja jutustelua kaikesta maan ja taivaan välillä, kaupunkihengausta, lounas New Bamboo Centerissä, leffailta, kirpparikierros, taidenäyttelyä ja sunnuntaijumitusta Greyn anatomiaa katsellen. Sinällään aivan normijuttuja, mutta seurana sain nauttia kovasti ikävöidyista ystävistä. Olen hitaasti kiintyvää sorttia - tiedän, että ystävät Turussa ovat ihania ja tärkeitä, mutta joidenkin asioiden kehittymiseen menee jopa vuosikymmen tai ylikin.

Viikonloppu oli erittäin rentouttava, mutta hiljalleen olen havahtumassa todellisuuteen - lähtö on aika tasan kuukauden kuluttua ja montamonta asiaa on vielä vaiheessa. Ja koska olen huono tekemään asioita jämptisti ja ajallaan, stressitasot alkavat jo kohoilla hieman. Lisäksi vaikka jokainen talvikuukausi tuntuu raskaalta, niin tänä vuonna en millään jaksaisi helmikuuta. Tiedä sitten, vaikuttaa edessä häämöttävä kevät eteläisemmissä maisemissa pinnaa lyhentävästi... Jokatapauksessa haluan edelleen vastustaa lisääntyvää lumimäärää, lukuisia vaatekerroksia ja suolattujen katujen tuhoavaa vaikutusta kenkiin.

(Jep, tarvitsen tänne jotain kivoja kuvia! Asia on työn alla, mutta juuri nyt ei vain onnistu. Lisäksi yritän kovasti taistella itseni kanssa, olisiko tämä paikka jossa avautua kirpparilöydöistä ja kaikesta muustakin vai pitäisinkö paikan puhtaasti yhden asian tiimoilla pysyvänä projektina...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti